Sydän syrjällään

Kaikki tuntemani (ja miksei tuntemattomatkin) äiti-ihmiset varmaan tietävät sen sydämen perukoilla orastavan pelon lasten turvallisuudesta ja terveydestä, jonka toivoo pysyttelevän piilossa ikuisesti, jos mahdollista. Sattuipa tässä taannoin viime viikolla semmoinen tilanne, että tytöt olivat yläkerrassa leikkimässä sillä aikaa, kun minä laitoin päivällistä. Lyhyestä virsi kaunis - ovi ja lapsen sormi. Voin muuten kertoa, että ihan tommoinen perus sisäovi saa melkoisen pahaa jälkeä yhteen pikkurilliin, kun se jää puristuksiin saranapuolelle. 😟

IsäMies oli vielä töissä, joten ei muuta kun taksi alle ja ensiapuun. Onneksi saatiin siellä erittäin ihanaa palvelua ja sujuvaakin vielä. Röntgenissä käytiin pikapuoliin ja sitten saatiin vielä lopuksi yksi ihana hoitaja puhdistamaan ja paketoimaan sormi sillä aikaa, kun Isosisko hengitteli ilokaasua pahimpaan tuskaansa.

Diagnoosi: irronnut kynsi, melko iso haava ja murtunut sormenpää. Saatiin aika plastiikkakirurgin vastaanotolle, joka arvioisi seuraavana päivänä, mitä sormelle tehdään.

No, kaikki ei mennyt NHS:n (National Healt Service) kanssa ihan kuin Strömsössä ja jouduttiin vähän seikkailemaan siellä sun täällä, kunnes allekirjoittanut saattoi hieman osoittaa turhautumisen merkkejä (kipeästä lapsesta puhumattakaan!) ja päästiin kuin päästiin tapaamaan hoitajaa + lääkäriä, jotka antoivat leikkaustuomion seuraavalle päivälle. Koska pikkulasten kanssa puuduttaminen on usein hankalaa, olisi sormi helpointa korjata pienessä humautuksessa.

Perjantaina 13. päivä oltiin aamuvarhain Isosiskon kanssa kimpsuinemme päiväkirurgisella osastolla. Onkohan päivämäärä enne? Ei onneksi ollut. Tavattiin aivan mahtava anestesialääkäri, joka hoito Isosiskon (ne jotka meidän perhettä yhtään tuntee, tietävät, että kyseessä on meidän perheen herkkis) niin suurella ammattitaidolla ja kokemuksella, että kyllä siinä äidinkin stressitaso laski huomattavasti. Myös leikkaava lääkäri oli vallan miellyttävä persoona, Isosiskon omahoitajasta puhumattakaan.

Leikkaus sujui hyvin ja nopeasti. En ehtinyt osastolta edes lähteä kahville, kun sain jo mennä heräämön puolelle silittelemään tokkuraisen neidin poskea ja kärrätä hänet takaisin huoneeseen.

Vaikka kuinka toivon, ettei koko haaveria olisi sattunut lainkaan, olen kuitenkin jollain tapaa iloinen, että se sattui juuri täällä. En tiedä, olisiko Suomessa hoito ollut mitenkään huonompaa ja ainakin se olisi ollut nopeampaa (nyt odotettiin 2 päivää leikkausta) mutta koska täällä kaikki lapset hoidetaan erikoissairaanhoidon puolella, oli kyseessä tosiaan plastiikkakirurgi, joka pikkurillin korjasi. Tänään käytiin Isosiskon kanssa vielä kontrollissa ja pakko sanoa, että kyllä huomaa ammattilaisen olleen asialla. 👍👌 Kyllä on niin siistiä ja pikkutarkkaa jälkeä! Nyt on muistona enää pikkuinen laastari, ompeleetkin sulavat itsestään pois.

Olipahan kokemus mutta eikös niitä tultu tänne Englantiin hakemaan. 😆😉 Seuraavaa keikkaa odotellessa...